Kartta - Iași (Municipiul Iaşi)

Iași (Municipiul Iaşi)
Iași ([], ) on noin 290 000 asukkaallaan yksi Romanian suurimmista kaupungeista ja samannimisen piirikunnan pääkaupunki. Se sijaitsee noin 500 kilometriä Bukarestista pohjoiseen lähellä Moldovan rajaa. Kaupungin halki virtaa Tonavan sivujoki Prut. Iași oli historiallisen Moldavian ruhtinaskunnan pääkaupunki sekä Moldavian ja Valakian yhdistyneen kuningaskunnan toinen keskus Bukarestin ohella.

Kaupunki tunnettiin aiemmin nimellä Jassy. Nimen arvellaan mahdollisesti periytyvän sarmaatteihin lukeutuvalta jazygien paimentolaisheimolta.

Kaupungin mainitsee ensimmäisen kerran voivodiruhtinas Alexandru cel Bun (Aleksanteri Hyvä) vuonna 1408. Moldavian ruhtinas Alexandru Lăpușneanu siirsi pääkaupunkinsa Suceavasta Iașiin vuoden 1564 paikkeilla. Iașin ovat polttaneet tataarit 1513, turkkilaiset 1538 ja venäläiset 1686. Vuonna 1734 kaupungissa riehui rutto.

Vuoden 1562 paikkeilla kreikkalainen seikkailija Jacob Basilicus perusti kaupunkiin kreikankielisen koulun ja luterilaisen kirkon. Paikallista kieltä alettiin käyttää opetuskielenä albanialaissyntyisen ruhtinas Vasile Lupun määräyksestä vuonna 1640. Alexandru Ioan Cuza perusti koko Romanian ensimmäisen yliopiston Iașiin vuonna 1860.

Iași toimi Romanian pääkaupunkina ensimmäisen maailmansodan aikana 1916–1918 Bukarestin ollessa saksalaisten miehittämänä.

Alueen pääasiallinen uskonto on tätä nykyä Konstantinopoliin suuntautuva ortodoksisuus (92,5 %), roomalaiskatolilaisten ollessa toisella sijalla (4,9 %).

Vielä 1800-luvun puoliväliin asti kaupungin väestöstä oli jopa kolmannes juutalaisia. Kaupungissa ilmestyi peräti jiddišinkielinen sanomalehti ja toimi jiddišinkielinen ammattilaisteatteri. Iașin pogromissa 29. kesäkuuta – 6. heinäkuuta 1941 tai sen jälkeen surmattiin puolet juutalaisista ja loput kuljettiin pois.

 
Kartta - Iași (Municipiul Iaşi)
Kartta
Google Earth - Kartta - Iași
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Iași
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Iași
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Iași
OpenStreetMap
Kartta - Iași - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Iași - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Iași - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Iași - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Iași - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Iași - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Iași - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Iași - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Iași - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Iași - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Romania
Romanian lippu
Romania on valtio Kaakkois-Euroopassa. Sen naapurimaita ovat Ukraina, Moldova, Bulgaria, Serbia ja Unkari. Romanialla on myös kaistale Mustanmeren rantaa. Romanian pinta-ala on 238 391 neliökilometriä ja maassa oli vuoden 2019 tietojen mukaan noin 19,3 miljoonaa asukasta. Maan pääkaupunki on Bukarest. Karpaattien vuoristo ja Tonavan valuma-alue hallitsevat sen pinnanmuotoja.

Romania on saanut nimensä Rooman valtakunnalta. Keskiajalla se oli jakautuneena Valakian, Moldavian ja Transilvanian ruhtinaskunniksi. Maata ovat hallinneet osmanit sekä Habsburgit. Toisen maailmansodan jälkeen Romaniasta tuli kommunistinen tasavalta, jota Gheorghe Gheorghiu-Dej ja Nicolae Ceaușescu johtivat yhteensä 40 vuoden ajan vuosina 1945–1989. Ceaușescun syrjäyttäneen kansannousun jälkeen maasta on kehittynyt monipuoluedemokratia, joka kuuluu Natoon ja Euroopan unioniin. Romania on yksi Euroopan unionin köyhimmistä maista, ja sen ongelmia ovat korruptio, inflaatio ja maatalouden vanhanaikaisuus.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
RON Romanian leu (Romanian leu) lei 2
ISO Kieli
RO Romanian kieli (Romanian language)
HU Unkarin kieli (Hungarian language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Bulgaria 
  •  Moldova 
  •  Serbia 
  •  Ukraina 
  •  Unkari 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...